Tyhmä mies

Kaupassa käynti yhdessä on mukavaa, eikö totta?

Mää haluaisin käydä Vapaavalinnassa hakemassa lahjan.

Hyvä ajatus, käydään vaan. Pysäkin lähellähän on se myymälä…

Ei kun nyt kun maksettiinkin jo bussimatkasta voitaisiin mennä sinne toiseen myymälään, keritäänkin paremmin.

Mun mielestä se ei oo hyvä ajatus. Sinne on pidempi matka ja toi myymälä on tossa vieressä.

Mutta me ollaan maksettu jo ja bussilla pääsee nopeammin. Sitäpaitsi se on matkalla.

Miten ihmeessä se on matkalla kun me ollaan tässä ja menossa tonne (näyttää ilmassa)?

Mikset sää kuuntele mua? Se on matkallakin.

Niin. Kysymys kuuluu; kumpi on nopeampaa, kävellä n. 100 metriä kauppakeskuksessa, mennä liikkeeseen sisälle ja ostaa lahja vai vaihtaa bussia, kävellä n. 300 metriä, mennä liikkeeseen sisälle, ostaa lahja, kävellä 300 metriä ja odottaa bussia (päästäkseen takaisin lähtöpisteeseen)?

Enpä tiedä.

Tarina jatkuu:

Sää olit mulle niin ilkeä silloin, haukuit mua ja mun mielipiteitä. Halusit vaan jyrätä mut.

Mitä? Yritin sanoa ettei ole hyvä ajatus vaihtaa bussia ja mennä sinne toiseen myymälään kun ensimmäinen oli ihan vieressä! Miten ihmeessä mää nyt olin ilkeä?

Sää olit niin ilkeä ja haukuit mua koko ajan.

Aivan niin. Näin se muuten juuri menikin.

Aamulla:

Mää rakastan sua niin paljon. Sää oot tukenut mua niin paljon, mää oon ihan kuin eri ihminen nykyään. Mää oon tosi kiitollinen.

Kaksi tuntia myöhemmin:

Sää oot aina niin ilkeä, haluat vaan että mulla menee huonosti. Sää et oo tukenut mua mitenkään, päin vastoin. Haluat mulle vaan pahaa.

Illalla, tekstiviestissä:

Mikään mitä mää sanoin riidassa ei muuta sitä mitä mää aamulla sanoin. Ei mikään.

Niinpä niin.

Avioliittohelvetti -blogissa kerrottu vaikuttaa epämääräisesti tutulta.
Miehiin kohdistuvasta syrjinnästä on tekeillä väitöskirja.

Mistä innoitus?

Niin.

Mies lukee lehteä pöydän äärellä. Nainen esittelee vaatteita peilin edessä.
Mies katsoo, kehuu ulkomuotoa, vaatteiden sopivuutta ja naista.
Lukee lehteä.

Ovi kolahtaa.

- Ei sitten jos ei kiinnosta!

Mitä ihmettä?

- Mitä nyt? Mitä mä nyt tein?
- Et mitään. Ei tässä ole mitään ongelmaa.

Toinen ovi kolahtaa miehen nenän edestä.

- No teinhän mä ihan selvästi jotain kun sää reagoit noin.
- Etkä tehnyt. Tulipahan vaan selväksi ettei kannata yrittää enää koskaan.

Niinpä niin.

Elämä on ihanaa.

Rauhallisempaakin miestä alkaa vituttamaan:

- Miksi sää etä halua puhua mun kanssa tästä asiasta?

- Haluan puhua. Puhutaan asiasta, tuleepa sitten selvää.

- Mää en nyt jaksa jauhaa tästä asiasta. Eikö tästä voisi puhua joskus muulloin?

- No kai sekin käy.

- Ei sitten jos sä et halua puhua tästä asiasta. Ei sitten puhuta koskaan.

- Määhän juuri sanoin, että voidaan puhua tästä nyt.

- Mää en nyt jaksa jauhaa.

Tapahtui eräänä päivänä noin kello 18.30:
Mies on saapunut työmatkalta. Nainen on ollut kotona koko päivän.

Mies sanoo olevansa väsynyt kaikesta, matkustamisesta ja unettomuudesta, sanoo sen jo näin etukäteen.
Ihan vaan ettei tulisi sanomista myöhemmin.

Myöhemmin:

Miksi mää olen sun mielestäs niin tylsää seuraa, ettet sää jaksa?
Miks sää jaksat kaikkien muiden kanssa aamuviiteen, mutta et mun?

Aikaisemmin:
Mies sanoo olevansa väsynyt, mutta haluavansa lähteä silti iltaan istumaan. Sanoo, ettei ole mahdollisesti parasta seuraa tänä iltana (koska on niin väsynyt). Mutta sanoo myös lähtevänsä mielellään. Nainen sanoo, ettei siinä mitään. Hän ymmärtää.

Myöhemmin?

Nii-in.

Miksi jaksan kaikkien muiden kanssa?
Niin.
Kerran vuodessa järjestettävissä firman pikkujouluissa, niin.
Kaikkien muiden kanssa?
Niin.
No niin.

Mitenkähän se mahtaa mennä.

En mää syyttänyt sua siitä että sää et jaksa. Mää syytin itteäni siitä, että olin niin huonoa seuraa.

Niinpä, niinpä.

Aina joskus sitä miettii.

Miettii sitä, mitä kommenttiosastolla sanotaan.
Miettii sitä, mitä hyvät ystäväni sanoivat ennen tämän suhteen aloittamista.
Miettii sitä, mitä silloin itse ajatteli.
Miettii sitä, mitä ajattalee nyt.

Miettii.

Ilmeisesti pahan olon määrän on suhteessamme vakio; joko minulla on paha olo tai sitten sinulla.
Ilmeisesti on myös niin, että silloin kun sinulla on paha olo, tulee minullakin olla.

Kuten tänään.

Eilen illalla jäit sohvalle nukkumaan sen tarkemmin perustelematta. Ok, hyvä.
Tänään aamulla pyytelit anteeksi, oli kuulemma niin paha olo.

Ok.
Jos olisin itse toiminut samalla tapaa, olisin saanut paskaa niskaan ja kunnolla.
Siitä, etten ota tunteitasi huomioon.
Siitä, etten rakasta.
Siitä, etten välitä.

Niin. Kuten jo aiemmin totesin, ei kannata vastata soittoihin tai -pyyntöihin työpäivän aikana.
Ainakaan jos haluaa saada jotain tehtyä.

Se, että en pysty tekemään kunnolla töitä loppupäivänä, ei merkitse mitään. Koska sinulla on paha olo ja sattuu..
Se, että väsyn entistä enemmän edellisen seurauksena, ei merkitse mitään. Koska sinulla on paha olo ja sattuu..
Se, että olen edellisten seurauksena kotona päivä päivältä rikkinäisempi, ei merkitse mitään. Koska sinulla on paha olo ja sattuu..

Ja minä olen se itsekäs, joka ei koskaan ajattele toista tai tämän jaksamista ja ajaa toisen tahallaan loppuun. Koska haluaa kiusata ja nautin siitä, kun toinen kärsii.

Niinpä niin.

Mieleen hiipii kysymys:
Olenko tehnyt helvetin pahan virheen?

Kultaseni, kyyhkyläiseni!

Miksi sinä saat huutaa minulle juuri niin kovaa ja rumasti kuin haluat?
Miksi minä en saisi hermostua?

Miksi minun äänenkorottamiseni on aina henkilökohtainen hyökkäys sinua ja persoonaasi vastaan ja sinun vain ilmaus mielen liikkeistä ja silloisesta tunnetilastasi?

Miksi se, että sinä huomautat jostain asiasta on asiallinen huomautus ilman vittuilun häivääkään ja minun huomautukseni ovat pikkumaisia ja turhantarkkoja vittuiluja?

Kultaseni, kyyhkyläiseni, miksi?

JK:
Miksi minä mökötän silloin, kun minulla on paha olo ja sinulla on vain paha olo ilman mökötyksiä?
Miksi minulla ei saisi olla paha päivä ilman, että se koskee sinua?

Aina joskus (pahoina päivinä) sitä tulee miettineeksi, jotta miksi helvetissä sitä oikein jaksaa.
Päivästä päivään odottaa uutta ryöpsähdystä.
Sitä, että taas on joku vialla.
Taas on töpännyt jotain.

Laittaa puhelimen äänettömälle öiksi, jotta jaksaisi seuraavana päivänä töissä edes jotakin kun puoliska soittaa kuitenkin keskellä yötä keskustellaakseen asioista.

Laittaa puhelimen töissä äänettömälle, jotta pystyisi tekemään edes jotakin, kun puoliska soittaa kuitenkin keskustellaakseen asioista.

Sitä, ettei koskaan halua keskustella asioista.

Sitä, ettei ota toisen tunteita huomioon.

Sitä, ettei halua.

Sitä, että kaiken muun (oman) pahan olon lisäksi joutuu kantamaan vähintään puolet sen toisen pahasta olosta.

Aina ei ihan ymmärrä.

Sunnuntaina päätettiin viikon tapaamisista.

Sunnuntaiyönä kello 1.30 soi puhelin.

- Meidän pitää nyt keskustella asioista.
- Tiedätkö sää paljonko kello on? Mää oon menossa huomenna töihin.
- Sää et halua koskaan puhua näistä asioista. Ei tälle olekaan hyvää hetkeä. Sä et koskaan halua puhua näistä mun kanssa.

Puhelin laitettiin pöydälle n. klo 03.00. Heräsin ennen kahdeksaa töihin.

Ei ole hyvää hetkeä ei.

Maanantaina soi puhelin.
Mun kanssa ei elämä ainakaan tuu tylsäks! Mää tiedän, että me suunniteltiin näin, mutta jospa kuitenkin tehtäisiin noin?

Ei tule tylsäksi ei.